mikä on sunnyside sessions?
Perustajajäsenet:
Elias Pakkanen & Vinski Syrjänen
Sunnyside Sessions on DJ-kollektiivi Haminasta, joka on perustettu tuomaan uutta näkökulmaa erityisesti Hamina-Kotka akselin musiikkitapahtumien sekaan.
Vuoden 2022 LOPPUPUOLELLA havahduimme elektronisen musiikin ammottavan kaakonkulmalla tyhjyyttään ja halusimme tehdä asiaan muutoksen. Toiminta alkoi yksityistilaisuuksista, terasseilta ja kotibileistä.

Nykypäivänä Sunnyside Sessions järjestää laajalla skaalalla omia tapahtumiaan ja listalta löytyy kymmenkunta paikallista soittajaa, joilla on kokemusta sekä teknistä osaamista useista genreistä, soittotyyleistä ja soittamisesta niin Suomessa, kuin myös ulkomailla.

Meidän kauttamme voit tiedustella DJtä tapahtumaan kuin tapahtumaan. Tarjoamme DJ-palveluiden lisäksi myös äänentoiston, valaistuksen ja muut visuaaliset lisäykset, toiveidenne mukaisesti. Kauttamme hoituu myös esimerkiksi juontajapalvelut!